Steephill Tiffany Star
"Tiffi"

 22.1.1998-27.7.2008

Silmät/eyes: OK
Lonkat/hips: A/B

 


Tiffi
oli Shimmerian cockerspanieleitten kantanarttu. Se oli luonteeltaan erittäin reipas ja iloinen ja vauhtia siltä löytyi enemmän kuin monelta muulta yhteensä, jopa niin paljon, että onnistui telomaan itseään millon missäkin. Välillä oli kinkkausta kolmella kintulla ja olipa häntäkin kertaalleen paketissa. Jääräpäisyyttäkin oli tähän muoriin osunut ja ehkä vähempikin sitä luonteenpiirrettä olisi riittänyt.
Tiffi teki kaksi pentuetta, Shimmerian M- ja J-pentueet. Jälkimmäisestä kotiin jäi Miina.
Tiffin kanssa harrasteltiin agilitya ja näyttelyitä, ja jopa verijälkeä harjoitusmielessä. Tiffi rakasti esiintymistä ja näyttelyissä käytiinkin lähinnä vain siksi koska se oli Tiffin mielestä niin hauskaa. Se osasi kerätä katseet kehässä itseensä, vaikka usein kehän ulkopuolinen käytös oli kaikkea muuta kuin hyvää. Näyttelyistä mainittavia saavutuksia Tiffillä oli vain pari PN sijoitusta, kunnes se kypsässä 8-vuoden iässä nappasi ensimmäisen ja viimeisen SERTinsä ollen samalla VSP, ROP-veteraani ja BIS-3 veteraani.
Tiffin kasvattaja on Tiina Hongisto Oulusta.
Tiffistä luopuminen oli katkera paikka, mutta joskus ne rankimmat päätökset on tehtävä. Kaipaamme sinua ikuisesti Tiffi-muori!

Waterwood The Diplomat

Lujesa Happy Too Ch Canigou Mr Happy
Ch Lujesa Fiore Dorato
Quettadene Alicia At Amberway Ch Perrytree The Dreamer
Quattadene Serena With Amberway

Arctica Lambada

Arctica Jabadaba Ch Spinneyhill Sadler
Ch Allway's Brown Eyed Lady
Arctica Ah Chick Ch Tanac S Play It Again
Ch Allway's Brown Eyed Lady